13.-19.3.2017

Aika: 13.-19.3.2017 ja kolme harjoituspäivää
Paikka: Tuntsan erämaa ja Porvoo
Kohderyhmä: Porvoon Pääskytien koulun 9- luokka
Projektin tavoitteet
Mitä tehtiin
Projektiin kuului kolme eri harjoittelu päivää, jotka toteutettiin Porvoon alueella. Näihin päiviin kuului retkeilytaitojen harjoittelua teltan pystyttämisen, nuotion sytyttämisen, kirveen ja puukonkäytön sekä retkikeittimen käytön muodossa. Lisäksi harjoittelu päivien aikana suunnistettiin, suunniteltiin tulevaa reissua sekä tarkistettiin varusteita. Harjoittelupäivien aikana nuoret ja ohjaajat tutustuivat ja myös huolia, murheita ja odotuksia jaettiin. Projektin huippukohtana oli viikon matka Tuntsan erämaahan, jossa nuoret pääsivät hiihtovaellukselle talviseen Lappiin. Vaellus oli haastava ja monelle myös ensimmäinen yö ulkona teltassa tuli tällä reissulla koettua. Nuoret oppivat oma-aloitteellisuutta, suunnittelu-ja organisointikykyä, empatiataitoja sekä ryhmätyötaitoja.
Saavutetut tulokset
Nuoret oppivat Itsensä ylittämista ja periksiantamattomuutta. Reissulla opittiin toistensa auttamista, yhdessä tekemistä, toisten kannustamista ja toisten arvostamista. Itseen ja muihin tutustuttiin paremmin. Löydettiin omia vahvuuksia sekä omaa roolia ryhmässä.
Nuorten sanomaa
“Sini, sä sanoit että mun pitää miettiä se yks positiivinen juttu. No mä oon sen nyt keksiny, se on tää luonto.”
“Mun ei aluks pitäny edes lähteä tänne. Mä lähdin tänne reissulle koska mä halusin jättää koko maailman ulkopuolelle ja tutustua mun luokkakavereihin ja itteeni paremmin, löytää niinku itteni, tietsä?”
“Mä olen oppinut itsestäni tosi paljon.”
“Elämässä tulee aina ylä- ja alamäkiä ja itsessä on vahvuus mennä eteenpäin.”
“Aina ei pidä luovuttaa.”
“Pitää aina yrittää tehdä parhaansa.”
“Periksi en ole täällä antanut. Ja olihan täällä ihan hauskaakin.”
“Aina oon auttanut jos joku on multa apua pyytänyt.”
“En mä tiedä kehen mä vetäisin tän viivan koska mä arvostan ihan kaikkia.”
Lue blogiteksti projektin kulusta tästä.