Pitkittynyt koronaepidemia poikkeusoloineen on tuonut monia sosiaalisia
vaikutuksia lasten ja perheiden elämään. Elämänpiirin kapeneminen sekä merkityksellisten
elämänvaiheiden ja palveluiden muuttuminen vaikuttavat ja kohdistuvat erityisesti
nuoriin, jotka ovat usein monella tapaa etsimässä identiteettiään ja paikkaansa
yhteiskunnassa. Arjen rakenteiden murtuminen on vaikuttanut niihinkin, jotka ennen
pandemiaa eivät voineet huonosti.
Kriisi on lisännyt monella tapaa nuorten epävarmuutta ja huolta arjesta
sekä vaikuttanut siihen, millaisena nuoret näkevät oman ja yhteiskunnan tulevaisuuden.
Kriisi on tuonut mukanaan ahdistusta, huolta, pelkoa ja surua ja monet arkiset rutiinit ovat
muuttuneet. Poikkeustilanne on kärjistänyt myös hyvinvointiin ja oppimiseen liittyviä
eroja. Monista itsestäänselvistä asioista jouduttiin luopumaan lyhyessä ajassa ja
vertaissuhteet ovat olleet koetuksella harrastus -ja vapaa-ajantoimintojen peruuntuessa.
Fyysinen ero yhteisöistä on kuormittanut ja tuottanut yksinäisyyden ja osattomuuden
tunteita uudenlaisella tavalla.
Muutokset arjen rakenteissa ja turvaverkoissa haastavat lasten ja perheiden hyvinvointia
ennenäkemättömällä tavalla. Useiden selvitysten mukaan koronaepidemialla on ollut
myös erityisen kielteisiä ja välittömiä vaikutuksia juuri haavoittuvassa asemassa oleviin
lapsiin ja perheisiin sekä lastensuojeluun. Vuoden 2019 kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna
kaikkiaan noin 19 000 lasta ja nuorta ja keväällä 2020 laskuun lähteneet
lastensuojeluilmoitukset kääntyivät nousuun jälleen syksyllä. Samaan aikaan palveluiden
saanti vaikeutui erityisesti mielenterveyspalveluiden osalta. Lisäksi lastensuojelun
asiakasperheiden taloudelliset ongelmat, lähisuhdeväkivalta, perheenjäsenten
vuorovaikutushaasteet, vanhempien jaksamattomuus ja lasten koulunkäynninongelmat
kasvoivat.
Lastensuojelun asiakkaiden hyvinvointiin ja elämäntilanteisiin vaikuttivat myös koulujen ja
päiväkotien sulkeminen sekä vanhempien työttömyys tai sen uhka. Lisäksi monien
perheiden sisäiset ongelmat kasvoivat merkittävästi; väkivallan lisäksi myös
päihteidenkäyttö sekä vanhempien että nuorten osalta lisääntyi. Yhtä lailla kun
kansalaisten eristäytyminen, huoli ja hätäännys lisääntyivät, myös laitoksissa ja
perhekodeissa elävien lasten pelot ja huoli tulevaisuudesta kasvoivat. Kodin ulkopuolelle
sijoitettujen lasten ja nuorten yhteydenpito vanhempiinsa tai läheisiinsä vähentyi tai
muutti muotoaan ja tapaamiset läheisten, kavereiden, sosiaalityöntekijöiden, hoito -ja
terapiatahojen ja muiden viranomaisten kanssa peruttiin kokonaan tai siirrettiin. Katkokset
terapioissa saattoivat lisätä mielenterveyden ongelmia, ja kuntoutumisessa havaittiin
takapakkia. Lisäksi lasten ja nuorten käynnit vanhempiensa luona lisäsivät mahdollista
tartuntariskiä, etenkin kun yli puolella sijoitetuista lapsista on jokin hoitoa vaativa sairaus.
Lasten ja nuorten tilanteen haavoittuvuus kävi monin tavoin ilmeiseksi ja pandemialla
arvellaan olevan pitkät varjot juuri lastensuojelun piirissä.
Arjen harmaasta erottuvia kokemuksia ja tunteita
Me Outward Bound Finland ry:ssä olemme erityisen iloisia siitä, että pienestä koostamme
huolimatta tekemämme työ koetaan myös yhteiskunnan päättäjien taholta
merkitykselliseksi ja vaikuttavaksi. Keväällä 2021 Opetus -ja kulttuuriministeriön
myöntämän koronakriisin nuoriin kohdistuneiden vaikutusten lieventämiseen tarkoitetun
erityisavustuksen turvin pääsemme jälleen toteuttamaan perustehtäväämme niiden
nuorten parissa, jotka ovat ajassamme erityisen haavoittuvassa asemassa. Nuoren oikeus
olla ja innostua-hankkeessa teemme työtä kodin ulkopuolelle sijoitettujen nuorten parissa
Uudellamaalla erilaisten elämyspedagogisten projektien muodossa.
Lastensuojelussa työtä tehdään ihmisten parissa ja työ perustuu yhteyksien rakentamiseen
ja inhimillisiin kohtaamisiin. Lastensuojeluyksiköissä, kuten perhekodeissa ja
sijaishuoltoyksiköissä, nuorten arki on tarkasti rytmitettyä sekä lapsen tai nuoren tilanteen
ja tarpeiden mukaan myös rajoitettua. Asiakkaina olevat lapset ja nuoret ovat usein
taustoiltaan ja lähtökohdiltaan hyvin erilaisia. Huostaan otetuksi ja
lastensuojelun asiakkaaksi päätyminen vaatii aina tilanteen, jonka katsotaan olevan
vaaraksi nuoren turvallisuudelle, terveydelle tai kasvulle. Sijoituksen taustalla on
poikkeuksetta lapselle tai nuorelle vaikeita tai epäedullisia tilanteita, joiden käsittelyyn
elämyspedagogiset seikkailumenetelmät voivati tarjota hyvän vipuvarren.
Elämyspedagogisten menetelmien hyödyntäminen kasvatuksen tukena tarjoaa
nuorelle merkittäviä arkirytmiä rikkovia kokemuksia, jotka parhaimmillaan parantavat
itsetuntoa ja itsensä tuntemusta, arjen hallintaa ja sosiaalisia valmiuksia sekä ryhmätyö- ja
suunnittelutaitoja. Lisäksi elämyspedagogiikka ja seikkailukasvatus vahvistavat yksilöiden
luontosuhdetta, kannustavat kestävään elämäntapaan sekä tarjoavat itselle sopivan
kokoisia itsensä ylittämisen ja onnistumisen kokemuksia, yhdessä tekemisen iloa ja
merkittäviä osallisuuden kokemuksia sekä vaikuttamisen paikkoja.
Yksilön kasvua keskinäisen kilpailun sijaan
Elämyspedagogiikka ja seikkailukasvatus ovat kokonaisvaltaisia lähestymistapoja ihmisen
kehitykseen ja kasvuun. Kokonaisvaltaisuus jakautuu päähän, sydämeen ja käsiin. Päässä
ihminen käy läpi psyykkisiä kokemuksia ja kerää tietoa ja taitoja. Sydämeen kuuluvat
sosiaaliset, inhimilliset kokemukset ja käsillään ihminen kokee fyysiset asiat kuten
tekemällä oppimisen. Elämyspedagogiikka ruokkii kaikkia näitä kolmea osa- aluetta
monipuolisesti ja yhdistämällä nämä, toiminta on tehokasta, tavoitteellista ja
tarkoituksenmukaista. Se on yhteistoiminnallista ja vuorovaikutukseen perustuvaa
oppimista, jossa korostuu sekä yksilöllinen että yhteisöllinen vastuu. Elämyspedagogiikka
korostaa tietojen ja taitojen sijaan ihmisenä kasvamista, itsestään tietoisena olemista.
Oleellista on yhteisön kasvattava merkitys; ryhmässä koetaan elämyksiä, saadaan
palautetta ja opitaan itsestä yksilöinä sekä ryhmän jäsenenä yhteisten kokemusten kautta.
Samalla opitaan elämässä ja arjessa pärjäämisen liittyviä tarvittavia tärkeitä taitoja, kuten
ongelmanratkaisukykyä, vuorovaikutustaitoja, oman osaamisen sanoittamista,
tavoitteiden asettamista, vastuunottoa itsestä ja muista sekä itsereflektiota. Toiminta
keskittyy aina nuoren kasvuun, ei keskinäiseen kilpailuun.
Seikkailukasvatuksellisen ja elämyspedagogisen työotteen tuloksellisuuden katsotaan
liittyvän yhteisen toiminnan kautta kehittyviin ihmissuhteisiin. Yhteisen tekemisen ja
kokemusten jakamisen myötä tutustutaan ja pyritään luomaan pohjaa luottamukselle.
Katsotaan, että kehittynyt luottamus ohjaajaan sekä ryhmään mahdollistaa
henkilökohtaisen sitoutumisen sekä luo perustaa kasvatukselle ja kasvulle. Ryhmän
yhteydessä merkitys voidaan nähdä vuorovaikutustaitojen kehittymisessä sekä
antamiseen, saamiseen ja jakamiseen liittyvien positiivisten kokemusten määrän
lisääntymisessä. Yksilön kohdalla onnistuneen seikkailukasvatuksen vaikutuksia on voitu
nähdä itsetunnon, itsetuntemuksen ja elämänhallinnan kohentumisena.
Yhteiskunnallisella tasolla elämyspedagogisen toiminnan voidaan nähdä vaikuttavan
esimerkiksi syrjäytymiseen, koulupudokkuuteen, päihteiden käyttöön ja väkivallan
vähenemiseen. Elämyspedagogiseen toimintaan kuuluu yllätysten ja muutosten
mahdollisuus, eikä lopputulosta siksi voi aina täysin ennakoida. Toiminnalle luodaan
kuitenkin aina kohderyhmän tarpeiden ja tilanteen mukaiset tavoitteet ja sekä fyysisesti,
psyykkisesti että sosiaalisesti turvalliset toimintaympäristöt. Toiminnan välittömät
vaikutukset liittyvät usein ennen muuta ilmapiirissä ja yhteishengessä havaittuihin
positiivisiin muutoksiin.
Ennaltaehkäisevää ja vahvistavaa toimintaa
Elämyspedagogiselle toiminnalle on jatkuvasti kasvava sosiaalinen tilaus ja sitä
toteutetaankin useista eri lähtökohdista, erilaisin toimintamuodoin ja monenlaisin
tavoittein esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, kouluissa, sosiaalihuollossa,
terveydenhuollossa, erilaisten yhteisöjen ja järjestöjen parissa sekä vapaa-ajantoimintana.
Nuorten parissa työskennellessä toiminta on usein ennaltaehkäisevää ja vahvistavaa,
joiltain osin jopa kuntouttavaa ja terapeuttista. Elämyspedagogisen työotteen
mahdollisuudet liittyvät ennen muuta yhteisen toiminnan kautta syntyviin
ihmissuhteisiin. Toiminnan muoto tai menetelmät eivät ole lopulta niin tärkeitä, vaan se
miten ihmissuhteet kehittyvät toiminnan myötä. Yhteisen kokemuksen ja tekemisen
jakamisen kautta ryhmässä tutustutaan muihin ja luodaan pohjaa luottamukselle ryhmän
jäsenten välillä. Tavoitteena on, että tavoitteenasettelu aloitettaisiin lähtökohtaisesti aina
yksilön omasta elämäntilanteesta, eikä aivan uusien tilanteiden, virikkeiden tai herätteiden
luomisesta. Toiminnan lähtökohtana on ihmisen tukeminen kokemaan iloa mistä tahansa
hänelle tärkeästä asiasta ja sen tunnistamisessa. Merkittäväksi vaikuttavuustekijäksi
kaikissa arvioinneissa ja tutkimuksissa nousee toiveen herääminen, ajatus oman elämän
sankaruudesta ja aktiivinen toiminta oman ja toisten hyvinvoinnin lisäämiseksi.
Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ongelmat ovat moninaisia ja heidän
syrjäytymisvaara on ilmeinen. Varsinkin teini-ikäisenä sijoitetut lapset ovat riskissä voida
huonosti pitkälle aikuisikään. Sosiaali- ja terveyssektorin nuorille tarjoamat palvelut eivät
riitä tukemaan aikuiselämän kynnyksellä olevia nuoria. Harvalla sijoitetuilla nuorella on
riittäviä työkaluja hallita omaa arkeaan. Elämän kontrollin tunne, tärkeät ihmissuhteet sekä
mahdollisuus harrastukseen ovat tekijöitä, jotka voivat ennaltaehkäistä nuorten
syrjäytymistä. Myös sijoitettujen nuorten on saatava kokea itsensä tärkeiksi.
Elämyspedagoginen toiminta on sosiaalityön näkökulmasta niin sanottua sosiaalista
ryhmätyötä, jossa seikkailu on yksilön tai ryhmän kokonaisvaltainen kokemus, johon liittyy
vahvasti psyykkinen ja sosiaalinen taso. Seikkailun kautta voidaan päästä käsittelemään
kokemuksellisesti esimerkiksi pelkoja, aggressioita, ahdistuneisuutta tai muita syviä
tunteita. Toiminta sisältää myös jatkuvasti tilanteita, joissa täytyy ottaa huomioon muut;
oppia jakamaan, luopumaan ja ajattelemaan kollektiivisesti. Sosiaalityössä kiinnostuksen
kohteena on aina yksilö, hänen toimintakykynsä herättäminen ja tukeminen ja sitä
mitataan muun muassa sosiaalisten suhteiden lujittumisella.
Negatiivisen kehän ja minäkuvan keskelle mielekästä yhdessä tekemistä
Monen kodin ulkopuolella sijoitetun nuoren taustalta löytyy eri asteisia traumoja ja monen
elämäntilanne on kriisiytynyt entisestään koronan aiheuttaman stressin myötä. Vaikeat
lapsuudenkokemukset ja säröt kiintymyssuhteissa vaikuttavat monen nuoren elämään
taakkana pitkälle aikuisuuteen. Elämyspedagogisella toiminnalla on pystytty vaikuttamaan
erityisesti siihen, että sijoitettuja nuoria leimaavan negatiivisen kehän ja negatiivisen
minäkuvan keskelle on tuotu mielekästä yhdessä tekemistä, joka on tuottanut vahvoja
kokemuksia omasta arvosta, pärjäämisestä ja vaikuttamisen mahdollisuuksista.
Yhdessäoleminen, yhteinen tarina ja yhteinen missio antavat yksilöille arvokkaita ja
merkityksellisiä yhteenkuuluvuuden ja luottamuksen tunteita ja auttavat poistamaan
perustason häpeän tunnetta ja vahvistamaan uskoa omiin kykyihin, mahdollisuuksiinsa ja
osaamiseensa.
Moni nuori on saanut elämyspedagogisen toiminnan kautta riittävän konkreettisia
kokemuksia siitä, että myös he pystyvät huolehtimaan omista asioistaan, kantamaan
vastuuta itsestä ja ryhmästä ja pärjämään haastavienkin tilanteiden äärellä. Nuorille on
tarjoutunut mahdollisuus osoittaa itse itselleen, että hän on kykenevä ja osaava ihminen.
Toiminnan vahva yhteisöllisyys on myös osaltaan ollut mahdollistamassa syvempiä
keskusteluja, autenttisena olemista ja itsereflektiota, jotka ovat myös arvokkaita
kokemuksia sijoitetuille nuorille. Erityisesti traumataustaille nuorille luonto on myös
erittäin arvokas toimintaympäristö. Toiminnan fyysisyys ja konkreettisuus auttavat myös
saamaan kosketusta omaan itseensä ja omiin tunteisiinsa. Tällä on ollut merkittävä
vaikutus nuorten hyvinvointiin ja palautumiseen. Resurssien ja osaamisen puuttuessa
lastensuojelun yksiköt ovat olleet huojentuneita, että heillä on ollut mahdollisuus ottaa
vastaan arvokasta palvelua, joka tuottaa tärkeitä kasvua vahvistavia kokemuksia
sijoitetuille nuorille.
Luonto toiminnan keskiössä
Toiminta luonnossa on entistä ajankohtaisempaa yhteiskunnassa, jossa erityisesti lasten
ja nuorten kokemus luonnosta saattaa olla hyvin heikko ja uudet teknologiat ovat
vahvasti läsnä arjessamme. Luontosuhde ja luonnon arvostus syntyy kokemusten ja
elämysten kautta. Luonto tukee esteettisiä ja emotionaalisia kokemuksia, jotka
vahvistavat tarkkaavaisuutta, itsesäätelyä, tunnekäsittelyä, sisäistä motivaatiota sekä
empatia -ja havainnointikykyä. Luontoympäristö antaa mahdollisuuden tarkastella
omaa toimijuuttaan etäällä arjesta ja sitä kautta mahdollistuu omien roolien,
asenteiden,uskomusten sekä toimintamallien uudentyyppisen tarkastelu sekä niiden
vahvistaminen tai kyseenalaistaminen. Luontoympäristö asettaa osallistujat
tasavertaisiksi toiminnan ja kokemuksen edessä. Kaikki osallistujat kohtaavat luonnon ja
luonnossa tapahtuvat toiminnot tasavertaisina ja luonnossa toimiminen vaatii myös
yhteistyötä ja ryhmätyöskentelytaitoja. Luontoympäristö on todellinen ja aito
ympäristö, joka luo siellä toteutetulle toiminnalle autenttisen ympäristön, jolloin
kokemuksesta tulee aitouden vuoksi syvempi ja henkilökohtaisempi. Useamman päivän
kestävä “leirielämä” luonnossa mahdollistaa intensiivisen kokemuksellisuuden
käsiteltävästä asiasta. Se antaa mahdollisuuden reflektioon toiminnan lomassa niin
virallisissa tilanteissa kuin vapaassa toiminnassa. Luonnossa tapahtuvan toiminnan
pituus ja intensiivisyys mahdollistavat kokonaisvaltaisen kokemuksellisuuden niin
kognition, fyysisyyden kuin tunteiden näkökulmista. Lisäksi luonnossa toimiminen
asettaa luonnollisesti korkeamman toimijuuden arkiympäristöön verrattuna. Fyysinen
toimijuus edesauttaa oppimista pitämällä yllä parempaa keskittymiskykyä toiminnan
vaihtelevuuden avulla. Tämä taas edesauttaa luovuuden kasvua ja sitä kautta uusien
rutiineista poikkeavien ajatusmallien syntyä.
Tässä hankkeessa ja sen projekteissa seikkailu toimii ikäänkuin tietoisesti vastaanotettuna
haasteena. Se on mielenlaatu, jossa hyväksytään epämiellyttävätkin tunteet pelosta,
epävarmuudesta ja epämukavuudesta. Se on epävarmaan lopputulokseen johtava
kokemus, jota ei voida koskaan täysin etukäteen suunnitella tai ennakoida; seikkailu on
usein tunteella koettava kuin sanoiksi puettava henkilökohtainen tapahtuma. Seikkailun
tuntu tai kokemus elämyksen saavuttamisesta ovat arkiharmaasta erottuvia hetkiä ja
tunnetiloja. Ne voivat toimia myös merkityksellisinä, voimakkaina omakohtaisina
kokemuksina, jotka parhaimmillaan tukevat myös ihmisenä kehittymistä ja kasvamista.
Hankkeessa elämyspedagogiset retket ja leirielämä luonnossa luovat tilanteita, jotka
haastavat sekä yksilöiden että ryhmien kykyjä. Nämä tilanteet toimivat myös metaforana
ongelmille ja haasteille, joita yksilöt ja ryhmät kohtaavat päivittäin arkielämässään.
Ollessaan osa hankkeen toimintaa, nuoret oppivat taitoja, jotka auttavat selviytymään heitä
arjen haasteista ja yhteinen reflektointi saa heidät oivaltamaan kuinka he voivat parantaa ja
muuttaa omia toimintamenetelmiään saavuttakseen positiivisia tuloksia
luottamuksellisessa ja yhteistyökykyisessä ilmapiirissä.
Lähtökohtana aito toimijuus ja osallisuus
Hankkeen elämyspedagogiset projektit pohjautuvat läpinäkyvyyteen, osallistujien omiin
tavoitteisiin, kontrolliin, arviointiin ja vastuuseen. Kaikki tavoitteet, ehdot ja mahdollisuudet,
jotka liittyvät projekteihin ovat läpinäkyviä ja ryhmä luo itse omaan toimintaansa säännöt.
Sekä yksilöiden että ryhmän tavoitteet tulevat aina osallistujilta ja ne ovat aina kehittyviä ja
eteenpäin meneviä. Osallistujat itse kontrolloivat toimintaa ja päättävät, millä tasolla ja
syvyydellä he osallistuvat niin fyysisesti, psyykkisesti kuin emotionaalisestikin.
Osallistujien vastuulla on toimia, tehdä päätöksiä sekä valintoja ja kantaa vastuuta itsestä,
muista ja ympäristöstä.
Odotamme jo innolla näiden projektien käynnistymistä ja sitä, että pääsemme
vahvistamaan nuorten itsetuntemusta, arvokkuuden tunnetta ja metataitoja jokaiselle
sopivan kokoisten haasteiden kautta.
Elina Elme, OBF:n toiminnanjohtaja
Artikkelin sisältö on osittain rakentunut keskuteluissa Barnavårdsföreningen:n Oman
elämäni supertähti-hankkeen projektikoordinaattori Risto Heikkisen kanssa. Oman elämäni
supertähti -hanke tukee sijoitettuja ja jälkihuollon piirissä olevia nuoria sekä nuorten parissa
työskenteleviä aikuisia. Hanke auttaa pääkaupunkiseudulla asuvia nuoria
löytämään sisäiset voimavaransa, lisäämään elämänhallintaansa ja vahvistamaan
henkistä hyvinvointiaan.